Töyrykatu 5

LAHTELAISTEN JUTTU

Kaupunki päätti purkaa Lahden Paavolan kaupunginosassa, osoitteessa Töyrykatu 5, sijaitsevan 1920-luvulla rakennetun talon.

Talon säilyttämiseksi joukko lahtelaisia asukkaita perusti Lahden kansalaistoiminnan kohtauspaikka Liekin syksyllä 2009.

Ryhmän aktiivisuus tuotti toivottua tulosta Lahden päätöskulttuurin kehittämisessä, kun Lahden seudun rakennuslautakunta ei myöntänyt purkulupaa kokouksessaan 26.1.2010, vaan hyväksyi Salpausselän luonnonystävät ry:n ja kolmen yksityishenkilön jättämän oikaisuvaatimuksen.

Kysyttäessä teknisen ja ympäristötoimialan toimialajohtaja Timo Ahonen sanoi puhelimitse 27.1., että tilakeskuksella ei ole aikomusta eikä aihetta valittaa päätöksestä.

Keskiviikkona 17.3.,vain viikkoa myöhemmin, kun rakennuslautakunnan päätös olisi ollut lainvoimainen, saimme tiedon, että tilakeskus on valittanut talon säästämispäätöksestä hallinto-oikeuteen.

Lukuisten vaiheiden jälkeen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.5.2011, että Töyrykatu 5:n talo säilyy nykyisellä paikallaan ja että se myydään eniten tarjoavalle.

Tarjouskaupan ehdoissa ei edellytetty tietynlaista toimintaa taloon vaan se myytiin euromääräisesti eniten tarjonneelle. Liki 90-vuotiaan Töyrykatu 5:n talon kohtalo on nyt kiinteistösijoitusyhtiö XO Kolibrin ja sen omistajan Pasi Tinnilän käsissä. Talosta korkeimman tarjouksen tehneen XO Kolibrin 25000 euron tarjouksen hyväksyi kaupungingeodeetti Juha Helminen.

Kaikista talon historiaan, nykyisyyteen tai tulevaisuuteen liittyvästä voi ilmoittaa ja keskustella ”Lahden Töyrykatu 5:n taloa ei saa purkaa”-ryhmän facebooksivulla.

Talovanhus selvisi  purkukiistasta.