Lapsiystävällinen Lahti

Kun Kiveriön kirjaston olemassaolon oikeutuksesta ja lähikirjastojen tulevaisuudesta edellisen kerran  väännettiin vuonna 2011, julkaisi lahtelaispoliitikko mielipiteen:

”Jokaiselle suomalaiselle on tarjottava mahdollisuus kielellisen kehittymisen polulle, keskitettyjen ja liikkuvien palveluiden myötä.”

Hän piti sanansa ja oli mukana siunaamassa Lahden kaupungin palvelukonseptin 11.6.2012. Toteutuessaan tämä palvelukonsepti karsii lähikirjastojen monipuolista käyttöä arviolta noin puoleen nykyisestä. Jos uusi kirjastokonsepti toteutuu, lähikirjastojen -ja niiden myötä myös lahtelaislasten- tulevaisuus on vaakalaudalla. Uusimmassa kirjoituksessaan sama poliitikko kaavailee Lahdesta lapsiystävällistä kaupunkia:

”Jos meillä päättäjillä on rohkeutta piirtää strategiaan sanoja lapsiystävällisestä kaupungista, pitää löytyä resursseja ja haluja sanojen eläväksi tekemiseen. Jos haluamme nähdä lapsiystävällisenkaupungin strategian elävän lahtelaisten lasten arjessa.”

Ahtialan kirjasto 2013

Ahtialan lähikirjasto panostaa lapsiin ja lapsiperheisiin muita asukas-/asiakasryhmiä unohtamatta

Kuulkaahan nyt nämä tekstit kirjoittanut Sari Niinistö (kok.) ja te muut lahtelaispäättäjät, joiden toinen käsi ottaa ja toinen ottaa. Anteeksi, siis antaa. Lähikirjastot ovat esimerkillinen käytännön esimerkki sellaisesta elementistä, joka tekee kaupungista lapsiystävällisen. Kyseessä on toimiva, laajuuteensa suhteutettuna edullinen palvelu, joka tukee lapsuutta ja vanhemmuutta sallimalla niiden ilmentymisen sellaisina kuin ne ovat ominaisia kullekin perheelle. Lähikirjasto ei syyllistä, tuomitse eikä moralisoi vaan jakaa puolueetonta sivistystä yhteiskuntaluokasta välittämättä.

Jos Lahti haluaa jatkossakin olla lapsiystävällinen kaupunki, hyväksytty palvelukonsepti on kirjastojen osalta hylättävä. Toisin toimittaessa hylätyiksi tulevat lapset.

2013-03-25

Lahtelaislapsia 2013

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.